Skip to content
Home » Blog » Chepstown linna ja keskiajan nukkumistavoista

Chepstown linna ja keskiajan nukkumistavoista

Tiedätkö, miksi sänkyihin on alunperin tehty katokset keskiajalla? Mistä sanonta ”sleep tight” on peräisin? Tai miksi keskiajalla nukuttiin puoli-istuvassa asennossa tyynyä vasten eikä maaten kuten normaalisti nykyään? Viime toukokuussa sain vastaukset näihin kysymyksiin, joita en ollut edes tajunnut kysyä: pääsin viikonlopuksi Cardiffiin, Walesiin.

Kyseessä oli joululahjareissu mieheltä ja matkan määränpää oli yllätys Cardiffin koneeseen asti. Pitkänä viikonloppuna ehtii yllättävän paljon, vaikka kärsisi vatsataudistakin. Kävimme muun muassa historiakierroksella Chepstown upeassa normannilinnassa, joka sijaitsee Etelä-Walesissa, aivan Englannin rajalla. Vatsatauti iski onneksi vasta kierroksen jälkeen.

Linnasta löytyvät Euroopan vanhimmat puuovet

Normannit

Normannit olivat skandinaaveja jotka olivat asettuneet Pohjois-Ranskaan. Viikinkipäällikkö, Rollo teki vuonna 911 Ranskan kuninkaan kanssa sopimuksen, jonka mukaan viikingit saivat pienen alueen haltuunsa Pohjois-Ranskasta. Myöhemmin alue laajennettiin koko nykyisen Normandian alueelle. Tuhatluvun alussa normannit hyökkäsivät Vilhelm II:n (sittemmin Valloittaja) johdolla Englantiin ja voittivat englantilaiset Hastingsin taistelussa vuonna 1066.

Chepstown linna: rakentaminen

Chepstown linna sijaitsee Etelä-Walesissa, ihan Englannin rajalla. Linna perustettiin heti Hastingsin taistelun jälkeen 1067 puolustamaan normannien valloituksia. Linna on kokonaisuudessaan rakennettu 1067-1300. Se sijaitsee kapealla harjulla kalkkikivikallion ja laakson välissä. Wye-joki ja luonnollinen äkkijyrkkä kallio tekevät paikasta ihanteellisen puolustuslinnalle.

Chepstown linna: uudempi julkisivu
Linnan uudempi etuosa. Vasemmalla puolella oleva torni oli ylellinen vierasmajoitustila. Oikealla puolella on sisäänkäynti
Keskiaikainen ovi

Linnasta löytyvät Euroopan vanhimmat puuovet, 800 vuotta vanhat. Ne on siirretty alkuperäiseltä paikaltaan pääportilta sisätiloihin turvaan. Arvaatko, miksi oven kulkuaukko vasemmalla on noin matala ja kynnys korkea? Siihen oppaamme kertoi syyksi, että näin tunkeilija joutui ovesta kulkiessaan niin hankalaan asentoon, että häntä oli sisäpuolelta helppo kalauttaa päähän. Tämän oppaamme demonstroi mieheni avulla. Päähän ei sentään kalautettu.

Chepstown linna: vessa

Tärkeimmillä henkilöillä piti tietenkin olla oma yksityinen vessa. Tämän raikkaan vessan tyhjennys tapahtui automaattisesti suoraan alapuolella olevalle rantakalliolle.

Chepstown linna: vanhin osa

Chepstown linnan vanhin osa
Linnan vanhin osa sisältäpäin

Vanhimman osan holviaukoissa oli alunperin 1000-luvulla värillisellä laastilla tehtyä ristikkokoristelua, josta on vielä vähän jäljelläkin. Itse Vilhelm Valloittaja käytti ehkä tätä tilaa vastaanottohuoneenaan. Ymmärtääkseni tuossa seinien nelikulmaisten reikien kohdalla oli lattia. Osa rakennusmateriaalista on Caerwentistä tuotuja roomalaisia punaisia tiilejä.

Chepstown linna: vanhin osa ulkoa päin
Linnan vanhin osa ulkoapäin

Keskiaikaisista nukkumistavoista

Miten keskiajalla sitten nukuttiin? Taitava ja hyvin asiantunteva oppaamme, Jan (Where When Wales tours) kertoi, että sängyissä oli hyvä olla katokset, koska talojen katot oli tuolloin usein tehty heinästä. Heinäkatoista kun tipahteli kaikenlaista roskaa ja hyönteistä yön aikana, ja saattoi saataakin läpi, joten katos oli aika hyödyllinen.

Sänkyjen pohjat oli tehty ristikkäisistä köysistä, jotka pikkuhiljaa löystyivät ja ne piti kiristää. Tästä sanotaan tulevan sanonta ”sleep tight”. Tosin kaikki eivät ole tästä samaa mieltä. Keskiajalla nukuttiin yleisesti puoli-istuvassa asennossa mahdollisesti siksi, että pelättiin mennä makuulle samaan asentoon kuin kuolleet arkussa. Asennosta johtuen sängyt olivat myös lyhyitä.

Itse löysin vielä tietoa kahdessa osassa nukkumisesta. Keskiajalla ei nukuttu vuorokauden unta putkeen, vaan oli yleistä nukkua yö kahdessa osassa. Näiden “ensimmäisen ja toisen unen” välillä ihmiset olivat valveilla pari tuntia.

Aika saatettiin käyttää lukemiseen, rukoilemiseen, seksin harrastamiseen tai ehkä jopa naapurin luona kyläilyyn. Tapa hiipui vasta 1700-luvulla. Tämä voisi olla syynä siihen, että monet meistä vieläkin heräilevät keskellä yötä ja valvovat (tuskissaan) muutaman tunnin. Aiheesta lisää englanniksi täällä.

Näkymä linnasta joelle
Näkymä linnasta joelle

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

 

Tallenna

Tallen

2 thoughts on “Chepstown linna ja keskiajan nukkumistavoista”

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *